On todella hämmästyttävää huomata, kuinka meidän aikamme politiikka on liberaalin ideologian sanelemaa. Se kunnioittaa suuria ihanteita vain puheissa, salaa totuuden vääristääkseen todellisuuden ja on lopulta suoranaista petosta. Saamme omin silmin nähdä, miten tämä on käymässä toteen Israelin ja sen eloonjäämistaistelun kohdalla. Jopa pitkään hyväksytty tulkinta sen historiasta kielletään nyt, jotta päästäisiin tiettyihin maailmanlaajuisiin tavoitteisiin.

Pikkuruinen Israel, joka on tarttunut tähän juonittelun verkkoon, taipuu ja tekee myönnytyksiä saadakseen jotenkin liittolaisensa tyytyväisiksi. Nämä liittolaiset ovat nyt päättäneet, että ”kahden valtion ratkaisu” on Israelin ainoa vaihtoehto – seuraavista seikoista huolimatta:

1. Tie tuhoon
Israelin odotetaan nyt solmivan rauhan palestiinalaisten kanssa, jotka tällä hetkellä sotivat keskenään eivätkä hyväksy Israelin oikeutta olla olemassa! Tämä ei päde ainoastaan Hamasiin Gazassa vaan myös palestiinalaishallintoon ja sen johtajaan Mahmud Abbasiin Länsirannalla. Jerusalem Postin artikkelissa 1. kesäkuuta kerrotaan, kuinka arabitoimittajien haastattelema Abbas vahvisti kieltäytymisensä tunnustaa Israelia juutalaisvaltiona, jyrkän kantansa pakolaisten ja Jerusalemin suhteen; sekä tietysti vaatimuksensa, että Israel viimeinkin vetäytyy ennen vuoden 1967 sotaa voimassa olleille aselepolinjoille.

Gazan Hamas on vaatimuksissaan sivistymättömämpi ja ylpeilee avoimesti tuhoaikeillaan! Sen lisäksi, että Hamas on teurastanut Fatahin kannattajia, se on myös tehnyt Gazasta käytännöllisesti katsoen sotaisan islamin saarekkeen, joka on omistautunut Israelin tuhoamiselle. Se saa myös pohjoisessa olevan serkkunsa Hizbollahin tavoin rahaa ja aseita Iranilta. Israel on siis todellisuudessa sotinut Iranin kanssa välillisesti kaksi kertaa viimeisten kolmen vuoden aikana. Nyt sen sitten odotetaan aloittavan vihollistensa kanssa neuvottelut, joiden tuloksena sen pitäisi luovuttaa heille Jerusalem! Mikä järjissään oleva länsimaa toimisi näin ja milloin historiassa on ollut ennakkotapausta tällaiselle älyttömyydelle? Liittoutuneet tekivät näin hetken vuonna 1939, kun Hitler valloitti Reininmaan, Itävallan ja Sudeetinmaan. Kun Puolan vuoro tuli, he ymmärsivät lopulta, että heidän myönnytyspolitiikkansa oli yllyttänyt tuhoon ja sotaan. Viisi vuotta myöhemmin, kymmenien miljoonien kuoltua, he laskivat “pahuuden kanssa leikkimisen” ja silmiensä sulkemisen kustannuksia.

On käsittämätöntä, että länsimaat, myös Israelin ystäviksi itseään väittävät, työntävät nyt Israelia väkisin terroristien syliin, joille ei riitä mikään vähempi kuin Israelin täydellinen poistaminen alueen kartalta. Tämä tie johtaa tuhoon.

2. Tie demokratiaan
Missä muualla Lähi-idässä on demokratia kuin Israelissa ja Libanonissa? Israel on vahvempi näistä kahdesta ja onkin todellinen valopilkku taatessaan kaikille vapauden, suvaitsevaisuuden, edistyksen ja mahdollisuudet. Sen seurauksena sillä on kokoonsa nähden hyvin paljon annettavaa muulle maailmalle kaikilla elämänaloilla. Sen sijaan alueen arabi- ja muslimivaltiot ovat suurelta osin totalitaarisia, suvaitsevat ainoastaan islamia, polkevat naisten ja vähemmistöjen oikeuksia ja ovat maailman mittapuiden mukaan sivistymättömiä!

Ne kieltävät omissa maissaan uskonnon- ja ilmaisuvapauden, joista niiden Länsimaihin muuttaneet kansalaiset saavat nauttia. Kristityt eivät saa harjoittaa uskontoaan vapaasti, rakentaa kirkkoja tai levittää sanomaansa! Monessa tapauksessa Raamatut on kielletty, mutta ”Siionin viisaitten pöytäkirjoja” myydään avoimesti kaduilla Damaskoksesta Teheraniin. Uskonnollisten ja poliittisten johtajien puheissa kuuluu vain yllytystä vihaan ja vaatimuksia Israelin tuhosta. Niiden koulukirjoissa on samoja synkkiä suunnitelmia. Lyhyesti sanottuna Lähi-idän tie demokratiaan ei jatku Israelin rajojen yli. Kysymys kuuluukin, pitäisikö Lännen viedä alueelle demokratiaa väkisin? Vastaus on ei! Sen pitäisi kuitenkin tukea Israelia voimakkaasti ja ollessaan tekemisissä alueen epädemokraattisten hallitusten kanssa toimia niin, ettei se palkitse diktatuureja.

3. Tie sopimukseen
Silloin kun Israel on onnistunut löytämään todellisen rauhankumppanin, sopimukseen on päästy ja sen seurauksena on tullut rauha. Egypti ja Jordania ovat tästä esimerkkejä. Näihin sopimuksiin päästiin, sillä osapuolet olivat väsyneet sotimaan. Ne todella halusivat rauhaa.

Samaa ei voi sanoa palestiinalaisista. Vastuuttomien johtajiensa ohjauksessa he ovat kerta toisensa jälkeen ryhtyneet tuhoisiin uhkayrityksiin. Jopa niin sanotuissa rauhanaloitteissaan he toimivat petollisesti ja epärehellisesti. Palestinian Media Watch (Palestiinalaisten tiedotusvälineitten tarkkailija) ja MEMRI (Lähi-idän mediatutkimusinstituutti) ovat todistaneet tämän osoittamalla kerta toisensa jälkeen, että puhuessaan muslimimaailmalle arabiaksi palestiinalaiset kieltävät sen, mitä he ovat sanoneet länsimaisille poliitikoille. Jopa Jasser Arafat totesi puheessaan Johannesburgissa vuonna 1994, että hänen todellinen aikomuksensa Oslon rauhansopimuksen solmiessaan oli Israelin tuhoaminen. Länsimaiset poliitikot reagoivat tilanteeseen sulkemalla silmänsä ja sanomalla, että se oli pelkkää puhetta!

Entä Gaza? Israel vetäytyi hyvää tarkoittaen ja sai vastalahjaksi raketti-iskuja. Me kaikki tiesimme näin käyvän paitsi maailman valistuneet poliitikot ja valitettavasti Israelinkin johtajat – jotka tosin toimivat vastoin parempaa tietoaan. Herää kysymys, miksi älymystö ei näe päivänselviä asioita? Ja vielä olennaisempaa: miksi Israelia työnnetään Hamasin syliin? Mikä toinen maa tekisi niin samanlaisissa olosuhteissa?

Tien sopimukseen pitää alkaa väkivallan loppumisella, Israelin olemassaolonoikeuden tunnustamisella ja aidolla rauhantahdolla. Vähemmän vaatiminen on hulluutta, mutta juuri tämä hulluus jatkuu!

4. Tie rauhaan
Israel on osoittanut selvästi tahtovansa rauhaa ja olevansa valmis sovintoon sellaisten kumppaneiden kanssa, jotka ovat oikeasti sitoutuneet samoihin päämääriin. On lähes uskomatonta, että Israel on ollut itsenäinen valtio jo 61 vuotta eivätkä palestiinalaisten johtajat vieläkään tunnusta sitä olemassa olevana juutalaisvaltiona. Sekä Hamasin että PLO:n peruskirjat vaativat edelleen Israelin tuhoa. Sitä paitsi molemmat käyvät väkivaltaista valtataistelua siitä, kuka päättää, miten Israelin tuhoamiseen pyritään.

Lisäksi, kun Israel tekee myönnytyksiä, se saa palkaksi väkivaltaa. Näin tapahtui syyskuussa 2000 ja vuoden 2005 Gazasta vetäytymisen jälkeen. Konfliktin taustalla on lisäksi radikaali islamilainen teologia, jonka mukaan Israelin valtio ei voi olla paikalla, joka oli ennen dar al-salaam eli islamilaisen rauhan talo (alue, jota muslimit ovat hallinneet, suom.huom.).

Ennen kuin kansainvälinen yhteisö on hoitanut nämä asiat lujalla kädellä, Israelia ei pitäisi pakottaa etenemään rauhan tiellä. Kahden valtion ratkaisu on tällä hetkellä mahdottomuus, sillä sen seurauksena olisi vain lisää väkivaltaa ja uusia hyökkäyksiä juutalaisvaltiota vastaan. Talot, joilla on heikot perustukset, sortuvat aina ja aiheuttavat turhia kuolemia. Gaza todisti tämän, samoin Oslon neuvottelut. Ne epäonnistuivat, koska todelliseen rauhaan johtavia perustuksia ei ollut ensin laskettu huolellisesti. Itse asiassa ne jätettiin tahallaan huomiotta. Kun näin käy kerran, se on ymmärrettävää, mutta kun se tapahtuu jatkuvasti, kyse on tyhmyydestä! Vai onko tämän näennäisen tyhmyyden takana jokin muu tavoite?

Tämä ei tarkoita, etteikö rauhaan pitäisi pyrkiä. Pitää toki, mutta tie rauhaan pitää rakentaa kunnolla. Israel on sanonut kerta toisensa jälkeen, ettei se halua hallita palestiinalaisia ja uskon sen tekojen todistaneen sen. Kuitenkin, jos rauhankumppanisi jatkuvasti kieltää oikeutesi olla olemassa ja vaatii tuhoasi, yhtälön on muututtava. Eteneminen näissä olosuhteissa johtaa kansalliseen itsemurhaan – mistä Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad epäilemättä riemastuisi!

Lopuksi on huomautettava, että nyky-Israelin olemassaolo ei johdu holokaustista. Holokausti ainoastaan todisti sen, minkä Theodor Herzl oletti – että juutalaiset eivät olisi turvassa, ellei heillä olisi omaa valtiota. Hänen liikkeensä juutalaisvaltion perustamiseksi Israelin maahan alkoi 1800-luvun lopulla, lähes viisikymmentä vuotta ennen holokaustia. 1900-luvun alkupuolella silloiseen Palestiinaan palasi juutalaisia sankoin joukoin. Heidän oikeutensa asettua uudelleen Israelin maahan perustui siihen, että heillä oli 4000-vuotinen historiallinen yhteys maahan esi-isästään Aabrahamista lähtien. Jo Kansainliitto tunnusti tämän oikeuden määrätessään vuonna 1922 Palestiinan Ison-Britannian mandaatiksi. Holokausti ainoastaan osoitti, miten kiireellinen tarve juutalaisilla oli saada oma itsenäinen valtio muinaiseen kotimaahansa, ja vahvisti valtion moraalista perustaa.

Juutalaisen kansan olemassaolo on merkittävä, sen saavutukset hämmästyttäviä ja sen kirja, Raamattu,  antaa meille valoa. Tämä kirja varoittaa pakanakansoja jakamasta maata (Jooel 3:1-3), todennäköisesti siksi, että tällaisten pyrkimysten taustalla ei ollut vilpittömyys vaan vihamielisyys ja halu tuhota. Onko mikään muuttunut?

Malcolm Hedding

Malcolm Hedding on pastori ja ICEJ:n maailmanlaajuisen työn johtaja. Hän asuu Jerusalemissa yhdessä vaimonsa kanssa.