Menu
 

Etiopian juutalaisten alija jatkuu

     15.2.2018 | uutiset

Israelin hallitus tulee seuraavan neljän viikon kuluessa hyväksymään tuhannen Etiopian juutalaisen muutosta Israeliin. Kyseessä ovat Gondarissa ja Addis Abebassa asuvat juutalaiset. Sisäministeriö ja pääministerin toimisto ilmoittivat asiasta maanantaina.

Yhteensä 1 308 Etiopian juutalaista muutti Israeliin vuoden 2017 aikana. Hallitus on aikaisemmin tehnyt päätöksen, jonka mukaan yhteensä 9 000 Etiopian juutalaista tuotaisiin takaisin Israeliin vuoteen 2020 mennessä.

Seuraavana saapuvat etiopialaiset ovat jo vuosien ajan odottaneet Israeliin muuttoaan Gondarin ja Addis Abeban siirtoleireillä. Suurin osa muuttajista on vanhempia, joiden lapset ovat jo aikaisemmin muuttaneet Israeliin ja muuttajien joukossa on myös näiden vanhempien muita lapsia.

Etiopian juutalaisten paluuseen liittyvät päätökset jakavat Israelin hallituksessa mielipiteitä, koska heitä ei pidetä juutalaisina sen vuoksi, että heidän esi-isänsä ovat aikoinaan kääntyneet toiseen uskontoon. Heitä myös velvoitetaan kääntymään takaisin juutalaisuuteen, kun he muuttavat Israeliin.

Lähde: The Jerusalem Post 12.2.2018