Menu
 

Tällä erää viimeinen Etiopian juutalaisten lento laskeutui Israeliin

     4.7.2019 | uutiset

Vain 14 Etiopian juutalaista saapui Israelin lentokentälle tiistaina. Etiopiassa on edelleen noin 7 500 juutalaista, jotka odottavat pääsyä Israeliin Gondarissa ja Addis Abebassa. Israelin hallitus ei kuitenkaan aio tehdä mitään päätöstä Etiopian juutalaisten muutosta ennen syyskuun vaaleja ja uuden hallituksen muodostumista. ”Meidän täytyy odottaa”, sanoi The Heart of Israelin toimitusjohtaja A. Y. Katsof, joka on omistanut elämänsä juutalaisten tuomiseksi takaisin kotimaahansa. ”Tämä on todella surullista, enkä pysty ymmärtämään tätä päätöstä.”

Vaikka Israelin hallitus teki vuonna 2015 yksimielisen päätöksen, että he tuovat viimeiset Etiopian juutalaiset takaisin Israeliin, on päätöstä lykätty yhä uudelleen ja uudelleen taloudellisiin syihin vedoten. Samanaikaisesti Israeliin saapuu kuitenkin koko ajan juutalaisia Euroopasta, Venäjältä, Yhdysvalloista ja Aasiasta.

Gondarin ja Addis Abeban juutalaisyhteisöt elävät todella vaikeissa olosuhteissa. ”He elävät ilman vettä, sähköä ja saniteettitiloja, ja he työskentelevät kovasti ja saavat siitä vain yhden dollarin palkan. Et voi kuvitella niitä elinolosuhteita, missä he elävät, ellet näe niitä omin silmin”, Katsof sanoi. ”Israel perustettiin juuri sen vuoksi, että siitä tulisi koti kaikille juutalaisille.”

Rukoilethan Etiopian juutalaisten puolesta, että he pääsisivät takaisin kotiin Israeliin. Rukoilethan myös Israelin tulevan hallituksen puolesta, että he olisivat myötämielisiä Etiopian juutalaisia kohtaan.

Lähde: The Jerusalem Post 1.7.2019